Toiminta /Verksamhet

Yhdistyksen hallitus kokoontuu säännöllisesti yhteisten asioiden parissa. Hallitus koostuu kahdeksasta varsinaisesta jäsenestä sekä kahdesta varajäsenestä ja opiskelijajäsenistä. 

Sääntömääräinen vuosikokous järjestetään kerran vuodessa keväisin, jolloin hallitus järjestäytyy. Vuosikokoukseen ovat kaikki jäsenemme tervetulleita. Toimiminen osana hallitusta on loistava mahdollisuus olla vaikuttamassa tärkeisiin ja ajankohtaisiin terveydenhoitajia koskeviin asioihin. Lisäksi hallituksessa oleminen tuo uutta, mielenkiintoista näkökulmaa ja sisältöä varsinaiseen terveydenhoitajan työhön. Otamme mielellämme vastaan yhdistyksen jäseniltä erilaisia kehittämisideoita ja toiveita yhdistyksen toimintaa koskien. 

Yhdistyksemme terveydenhoitajien edunvalvonnasta vastaavat Terveydenhoitajaliiton ja JUKO:n luottamushenkilöt. 

Järjestämme opiskelijatoimintaa molemmilla kotimaisilla kielillä. 

Paikallisyhdistyksemme järjestää vuosittain jäsenille erilaista virkistystoimintaa sekä tarjoaa mahdollisuuksien mukaan kouluttautumismahdollisuuksia. Pidettyjä jäsentapahtumia ovat olleet mm. pikkujoulut sekä yhteiset liikunnalliset päivät. Jäsentemme odotukset ja toiveet ovat meille tärkeitä - toivommekin jäseniltä ideoita ja vinkkejä tulevien jäsentapahtumien suunnitteluun. 

Ajankohtaista tietoa yhdistyksen toiminnasta saat säännöllisesti lähetettävistä jäsenkirjeistä sekä seuraamalla yhdistyksen internetsivuja ja some-kanavia!



Föreningens styrelse sammanträder regelbundet samt går igenom gemensamma ärenden. Till styrelsen hör åtta ordinarie medlemmar och två ersättare samt studerandemedlemmar.

Det stadgeenliga årsmötet ordnas årligen under våren, då väljs styrelsen för det kommande verksamhetsåret. Alla medlemmar är välkomna till årsmötet.

FOSUS och Hälsovårdarförbundets förtroendepersoner står för föreningens intressebevakning